Iltapalasämpylää puolittaessani leikkasin leipäveittellä peukaloon. Suhari!
Mut tänään nukuttiin pitkään. Aamupalaks syötiin lettuja ja käytiin ulkoilemassa. Iltapäivällä lähettiin käymään mammalla ja sieltä kävellen tohon läheiselle seurakuntatalolle. Siellä alko kello 16 sellanen puuhamessu, tarkotettu lapsille. Aika vähän oli porukkaa. Alkuun jokainen lapsi sai askarrella itselleen kastekynttilän paperille, siihen kirjoitettiin myös etunimet. Tosin oman lapseni kohdalla kirjoitettiin vaan toinen (=kutsumanimi) ja kolmas nimi, joita enemmän käytetään. Eka nimi jäi siis pois matkasta. Sit ne kynttilät liimattiin "alttaritauluks" ja alkoi messu-osuus. Oli aika hilpee ja epämuodollinen. Ei ollenkaan sellasta jäykkää, kuten kirkossa usein on. Pappi ei mm. saanu ensin sytytettyä kynttilöitä, kanttori soitteli vähän railakkaammin, pienimmät kuuntelijat konttaili tuolien alla, ym. Aikuiset pääsi ehtoolliselle ja lapset sai mennä samalla keikalla eteen siunattavaks. Mamma kävi lapseni kanssa siellä edessä. Sielläkään ei polvistuttu, vaan haettiin itse se pikari, jonotettiin papin luo ja ehtoollinen ja siunaus annettiin kaikkien seisten. Kävi vähän sujuvammin noin. Omaa lasta ei oo kastettu, mutta se odottaa aina innolla päiväkodin kirkkoreissuja, kuuntelee mielellään mamman pihalla, kun hautausmaan kappelin kellot soi ja leikkii usein kirkkoa, tai bussikuskia, joka vie ihmisiä kirkkoon, jne. Olen ajatellut, että niin kauan, kun lapsi itse innolla osallistuu kirkonmenoihin, niin tottakai me osallistutaan aina, kun tässä lähellä jotain lasten tapahtumia on. Saa sitten isompana päättää, liittyykö kirkkoon vai ei. Eli ehkä vähän nurinkurinen kasvatus tähän(kin) asiaan. Useinhan ensin kastetaan, sit lapsi tutustuu omaan uskontoonsa ja päättää myöhemmin ehkä erota. Meillä lapsi saa ensin tutustua valtaväestön uskontoon ja vasta isompana päättää, haluaako liittyä seurakuntaan vai ei..
Nyt unille. Huomenna aikasin töihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti